lauantai 29. huhtikuuta 2017

Syötävän hyvää Suomesta festarit

Kävin eilen tällaisessa tapahtumassa satavuotiaan Suomen kunniaksi. Tapahtuma toimi niin että vuokrattiin maistelulasi ja ostettiin sellainen kortti, johon sai ladata maistelurahaa. Nyt kahta viinifestaria viisaampana, voin sanoa että niissä kannattaa muistaa pari asiaa. 

1. Muista syödä ennen. Täällä tosin sai ostaa myös pieniä ruoka-annoksia, mutta menin sinne vartavasten viinien takia. Eikä kannata tehdä niin että ottaa aamiaiseksi vähän mehua ja tekee samalla kaikkia tehtäviä ja sitten yhtäkkiä onkin jo niin kiire ettei enää ehdi syödä, joten ostaa kaupasta pari wrappia ja vetää ne naamaan ennen lähtöä. 

2. Käytä sylkykuppeja. Vaikka nyt en nähnyt niitä. Taisin nähdä ehkä yhden, mutten muista kenen pisteellä ja sitten jossain vaiheessa niitä ei enää näkynytkään... joten kaikki meni kurkusta alas. Hyvät kännit tällaisilla festareilla kyllä saa. Korkkareita en ihan taktisista syistä laittanut. Ajattelin että kotiinkin pitää päästä. 

Olin ensin huolissani että uskallanko yksin lähteä, koska olen kuitenkin niin varautunut etten tutustu kehenkään. Mutta kyllähän tuo viini edesauttaa ja lopulta tuli kyllä juteltua erilaisten ihmisten kanssa. Juutuin tosi pitkäksi aikaa Château Clarettesin pisteelle ja juttelin mukavan ranskalaisen herran kanssa. Hän taisi jopa kutsua minut viinitilalle. 

Toisen tovin vietin PetriS chocolate roomin suklaapisteellä. Maistoin yhden macaronsin, joka oli tosi hyvä. Vaikken ole yhtään suklaaihminen, niin nyt voi olla että minusta joskus tulee, sillä opin suklaasta jotain uutta. Suklaa on kuulemma vähän kuin viini. Sen laatuun vaikuttaa myös missä se kasvaa ja maaperät sun muut. Ja myös suklaamakuaisti kehittyy. Melkein meinasin ostaa pari suklaata, mutta unohdin ja ehkä ihan hyvä niin. Ehkä sitten joskus kun käyn Porvoossa. 

Olen oikeasti niin huono suklaan syömisessä, että sanon aina kaikille miehille että minulle ei sitten saa tuoda suklaata lahjaksi. Koska minulla säilyy suklaa levy ainakin puoli vuotta, AVATTUNA. Nyt olen kuitenkin keksinyt tavan, jolla sitä voisi mennä vähän enemmän. Banaaneista en myöskään hirveästi tykkää, mutta jos banaanin ja suklaan yhdistää ja pistää foliossa uuniin, siitä tulee hyvää. Mutta oli tosi mielenkiintoista kuulla suklaasta ja pisteellä oleva nainen oli myös tosi kivan oloinen. :) 

Tapahtumassa oli myös erikoisempia siidereitä ja sitten oli oluita, mutta niitä en maistanut. Kuuran siidereitä kävin kokeilemassa ja ne olivat kyllä hyviä. En tiennyt että Suomessa tehdään tällaisia. :) Suosittelen. 

Muuta hyvää löytyi Uudesta-Seelannista Vicarage Lanen pisteeltä. Heidän sauvignon blancia oli minulla kerran bileviininä Otaniemessä. Siitä löytyi myös kuplitettu versio, mikä ei minusta parantanut viiniä mihinkään suuntaan. Ihan se perus sauvignon blanc on hyvää. Mutta heidän riesling oli myös yllättävän hyvää. Ehkä ostan joskus sellaista. :) 

Loput rahat käytin sitten Suomi baarin pisteellä ja maistoin jotain kivaa unkarilaista ja sitten Marketta Wineryn viiniä. Siellä oli Marketta ihan in person myös kertomassa siitä. :) 

Sitten olinkin jo käyttänyt pari kymppiä ja mietin että mitäs seuraavaksi. No eipä mitään. Löysin siitä Juha Berglundin, joka tunnisti minut kurssiltaan ja menin sanomaan että hei nyt rahat loppui, tarjoatko jotain. Kuulostaa varmaan oikein tökeröltä, mutta taisin ehkä hymyilläkin. Hän sitten vei minut Carsinin pisteelle ja sanoi että saa maistaa. Heidän shamppanja oli hyvää. Ja l'etiquette grise. Se on myös yksi lemppari. :) Loppuillan hengasin sitten siinä. Siinä oli kivoja ihmisiä ympärillä ja päivän kehutkin tulivat siinä yhdeltä mieheltä, jonka käyntikortin olen hukannut, mutta hän sanoi että näytän ihan toimittajalta. :) 

Ruokia en ollut oikein innostunut maistelemaan, eli koko päivä meni siinä kahden wrapin voimilla. Vaikka taisin minä jonkun Jennin ruoat syödä... Joo, kun hengailin siinä Carsinillä yksi tyyppi kävi hakemassa jonkun pienen ruoka-annoksen, eikä sitten halunnutkaan sitä, vaan antoi sen minulle. Ruokittiinkin vielä. Hirmuhyvä palvelu. :) 

Tapahtuma oli kiva. Jos et ole käynyt, niin tänään ehtii vielä. Kannattaa käydä kokeilemassa, mutta varokaa ettei tule vappukrapulaa. ;) Täältä voi lukea lisää: https://viinilehti.fi/2017/04/syotavanhyvaasuomesta/ 

lauantai 22. huhtikuuta 2017

SYÖ-viikot 31.3.-13.4.2017

Nyt tulee vähän myöhässä tämä, mutta parempi myöhään kuin ei milloinkaan. Ennen pääsiäistä oli taas SYÖ-viikot. Melkein oli niin kiire etten ehtinyt käydä SYÖmässä, mutta tulihan niissä sitten käytyä. Tässä pieni katsaus siitä mitä söin ja miltä maistui. :) 


American Diner citykäytävä

Chimichurriburger

Täällä on edelleen hyvät burgerit ja kiva palvelu. Burgeri saapui hirmunopeasti. Se oli varmaan valmis jo ennen kuin tulin, koska odotin ehkä viisi minuuttia ja sitten se oli vähän jäähtynyt. :( Mutta täytteet olivat edelleen hyviä ja ilokseni viime kerralla toteamani hyvä suolakurkkukin oli edelleen hyvä. Ranskalaiset sen sijaan olivat todella kuumia, mikä tasoitti lämpötilaa vähän. Ranskalaiset aika tavallisia, mutta ihan hyviä. Täällä nälkä kyllä lähtee. Sen verran tuhti annos. Tarjoilija oli kiva ja iloinen ja hämmästyin kun maksoin kortilla ja hän kysyi josko haluan että kuitit niitataan yhteen. Hetken hämmästelin että kysyttiinkö minulta oikeasti tuollaista pientä asiaa? Mutta yksityiskohdat ovat niitä tärkeitä. Ei tarvinnut niitata, mutta olipa hienoa että hän kuitenkin tarjoutui niin tekemään. Iso plussa. :) 

Arvosana: 4+/5


Pacific 7

Cheese steak sandwich 

Täällä en ollut ennen käynyt. Sisustus oli kiva. Katossa sellainen iso hieno kukan näköinen lamppu ja ikkunan vieressä iso akvaario. Annokset olivat todella pieniä. Ehkä enemmän fine dining paikka. Hyvä että otin tuon rinnalle vielä bataattiranskalaiset. Aika yllättävän näköinen sandwich minusta. Ajattelin että se olisi enemmän kolmioleipämäinen. Nyt se oli sämpylä. Aika simppeli, ei mitenkään hirveän ihmeellinen. Oli vähän lihaa, punasipulia ja kastikkeita. Ihan maukas kylläkin, mutta ehkä vähän tylsä minun mielestä. Ja nimi on minusta harhaanjohtava. Lisukesalaatista en tykännyt. Raastetta, jonka pilasi chili. Bataattiranskalaiset piti ostaa erikseen ja nyt kun katson menyytä niin tämä samainen sämpylä bataattiranskalaisten kera maksaa 12 euroa. Miksei sitä sitten voitu tarjoilla normaalin annoksen tapaan? Kaksi euroa alennusta, huimaa. Nyt tästä tuli jopa kalliimpaa kun ranskalaiset sai ostaa erikseen ja kaikki vaan tuon salaatin takia. 
Ihan hyvä sämpylä, muttei mitenkään kauhean ihmeellinen. Menyyssä kuitenkin näkyi vaihtoehtoja vegaaneille, joten vegaanit, tänne kannattaa mennä napostelemaan. Mm. bataattiranskalaiset ovat vegaanisia ja sitten löytyy esimerkiksi rapeita kaaleja. Seurueemme vegaanit söivät munakoisoa, ja tykkäsivät. 

Arvosana: 3+/5 


Limone

Pizza con amore & Pizza di parma

Lauttasaaressa sijaitseva pieni italialainen, jossa en ollut aiemmin käynyt. Katsoin että pizzat ovat aina melkein kympin hintaisia, joten tarjous tuntui huijaukselta, mutta halusin kokeilla. Sisustus ei ole kehumisen arvoinen. Otimme kaverin kanssa kaksi eri pizzaa ja puolitimme ne. Itse. Koska tarjoilija unohti tai ei välittänyt pyynnöstämme. Talon viini oli juotavaa, mutta liian lämmintä. Niitä säilytettiin siinä tiskillä melkein keittiössä ihan huoneenlämmössä. Tarjoilija oli jotenkin kireän oloinen. En oikein loppujen lopuksi tajunnut miksi. Jotenkin töksäytteli outoja asioita tai sitten hänellä oli muuten vaan huono päivä, mutta sekin unohtui siinä kun pizzat tulivat ja oli hyvää seuraa mukana. Ajattelin jo että ehkä tämä oli vaan pääni sisällä, eivätkä kemiamme kohdanneet, mutta kun lähdimme, kaverini sanoi samaa. No, ehkä hänellä oli huono päivä, mikä ei tietenkään saisi näkyä. Mutta pizzat olivat oikein hyviä! Jos haluaa vaihtelua kebabpizzerioille niin täältä sitä saa. Pizzat maistuivat oikeasti ravintolamaisilta. Con amore, eli tuo vasemmanpuoleinen ei ollut yhtä hyvä kuin di parma. Se oli jotenkin vähän mauttomampi, mutta silti ihan kiva, mutta di parma. Tosi hyvää! Hintalaatusuhde on kohdillaan. Kympin pizzoiksi oikein hyviä. :) 

Arvosana: 3-/5


Memphis Hesari

Bacon & cheese burger

En tiedä miten taas päädyin tänne. Vietin lomaa Otaniemessä ja tulin krapulaisena takaisin ja teki mieli burgeria. Pekoni oli kärventynyttä ja kovaa. Hampurilainen oli aika kuiva. Täytteet olivat muuten ihan hyviä, paitsi salaatti vähän eilisen oloista. Krapularuoaksi hyvä. Pihvi oli suolaista, sekin ihan jees. Ranskalaiset perus. Lista oli uusittu ja lautanenkin eri tyylinen, mutta nyt ei ihan iskenyt tämä. Vähän alaspäin mennyt. :( Pliis nouskaa. 

Arvosana: 2+/5


Ravintola Loiste

Naudan entrecôte pihvi, vaakunan tummaa pippurikastiketta ja bataattipyreetä


Täällä en ollut ennen käynyt. Hienon oloinen paikka. Selvää fine diningia. Näköalat hienoja, jos ei olisi tuota isoa remonttia ulkona. Viihtyisä paikka kyllä, mutta viinit... Netistä ei löydy viinilistaa, joten en muista mitä siellä oli, mutta maistoin ainakin kolmea eri viiniä ja petyin. Talon viini oli parempaa kuin kolme euroa kalliimpi syrah. Mitä ihmettä? Ja kuitenkin nämä molemmat maistuivat todella laimeilta ja tylsiltä. Syrahlta odotin jotain voimaa, mutta se oli kuin vettä. Jotenkin oletin että tällaisessa paikassa olisi paremmat viinit. Talon valkoviinikin oli mitäänsanomatonta. Otin sitten talon punaviiniä, vaikken ehkä olisi halunnut. Ehkä kuohari olisi ollut parempaa. En tiedä. No, ruoka sitten pelasti viinin. Se sai siitä edes vähän makua, mutta olen pettynyt viinilistaan. Ruoka sen sijaan oli oikein hyvää. Kyllä täällä voisi toistekkin syödä.  

Arvosana: 4/5 


Hard Rock Cafe

Original legendary burger

Tänne kun astuin tuntui siltä kuin minulla olisi joku status. Annettiin kiva pöytä, vaikka olin yksin ja huolehdittiin. Otin tämän burgerin, koska tarjoilija suositteli. Suhtauduin vähän varauksellisesti, koska olen joskus todennut että Hard Rockissa on ylihinnoitellut ruoat, mutta yllätyin positiivisesti. Tämä oli hyvää. Tässä oli ihan sellaista haisevaa cheddaria. Ranskalaiset olivat varmaan parhaimpia ikinä. Johtuu siitä että olivat todella rasvaisia. Mutta ne olivat hyviä. Rapeita ja hyvin maustettuja. Pihvi oli ihan hyvä ja täytteet muutenkin. Aika tuhti kyllä. Pekoni oli parempaa kuin Memphiksessä. 

Yhtäkkiä joku työntekijöistä tuli kysymään onko kaikki hyvin ja halusi oikein tietää oliko pihvi oikean kypsyistä. Hämmennyin. Yllättävää, mutta ihan kiva että haluavat palautetta. Tähän olisi tosin voinut asiakkaana suhtautua kahdella tavalla. A, kiva että haluatte kuulla palautetta ja varmistaa että kaikki on hyvin tai B, kai teidän pitäisi itse tietää onko pihvi oikeanlainen? Hetken jo mietin että onko minulla jo joku bloggarin maine, mutta kävi hän muiltakin kysymässä, joten ehkä se oli vaan käytäntö. Ainakaan hampurilainen ei ollut jäähtynyt ja ranskalaiset olivat ihastuttavia. Hampurilaisen tavallinen hinta on... okei nyt olen hämmentynyt koska netissä lukee 19,95 ja muistaakseni ravintolan menyyssä luki 23 €. 23 on minusta liikaa. Jos tästä burgerista halutaan vetää korkeampi hinta, niin sämpylän pitäisi olla parempi. Nyt se oli ihan niin kuin pelkkää leipää. Muuten hyvä, olin iloisesti yllättynyt. Sisustus, bueno! :) 

Arvosana: 4+/5


Frans & Amelie

Lohta yrttihollandaisekastikkeella 

Lehtipihvi oli loppu. :( Viinilistaa oli uusittu. Kävin täällä vaativan ystäväni kanssa, jonka täytyy kurkkunsa takia aina löytää joku hirmupehmeä viini. Halusimme sitten tietenkin maistaa ennen kuin päätämme. Tähän tarjoilija reagoi pyörittelemällä silmiään. Maistiaislaseja tuotiin, mutta maistelumäärä oli kyllä niin pieni että oli vaikea sanoa yhtään mitään. Missä tahansa muualla tuodaan enemmän. Ei tarvitse olla paljon, mutta alle sentti on liian vähän. Saimme maistaa kyllä varmaan ainakin puoli viinilistaa. Mutta kyllä tarjoilijan eleistä huomasi että hän piti meitä vaikeina asiakkaina. Yritin sitten ruveta paikkaamaan ystäväni vaativuutta. Okei, ymmärrän että oli hänen ensimmäinen työpäivänsä ja heti asiakkaiksi tulee tällaisia nirppanokkia, mutta ei asiakaspalvelijasta saa näkyä että hei päättäkää jo. Eikä asiakkaita välttämättä kiinnosta monettako päivää tarjoilija siellä on. No, ihmisiä olemme kaikki ja kaikesta oppii. Muuten hän hoiti työnsä ihan hyvin. Lohi oli hyvää. Kastiketta olisi saanut olla enemmän, koska sekin oli hyvää. Mutta, suosittelen. :) 

Arvosana: 3+/5 

Ja näissähän voi käydä muutoinkin kuin SYÖ-viikoilla, mutta seuraavia taas odotellessa. :)