sunnuntai 26. helmikuuta 2017

Ostin viinikaapin!

Toteutin uuden vuoden lupaukseni ja kävin eilen ostamassa viinikaapin. Halvimmasta päästä, koska opiskelijabudjetti. Olen tästä udesta kaapista ihan tohkeissani. :) 

Sen nimi on Anton Oliver ja se muutti luokseni eilen. Aika nopeaa toimintaa, tiedän. Uhrasin jopa vanhan ruokapöytäni Antonin tähden. Pistimme sen veljeni kanssa palasiksi, koska se vei liikaa tilaa. Tilalla on nyt äidin vanha puolet pienempi pöytä, niin että ei täällä enää mitään romanttisia dinnereitä syödä. Vaikka enpä minä ennekään ruokapöytää ole käyttänyt... tästä on kovaa vauhtia tulossa aikamoinen tyttönaisboksi. Antoninkin voi laittaa vaan pöydän alle kököttämään, niin ettei ole kenekään jaloissa. Toistaiseksi se on vielä pöydän vieressä ja paapon sitä niin kuin vauvaa. 

Laitoin sen eilen ekaa kertaa päälle ja siinähän meni sitten monta tuntia kun herran piti jäähdyttää itsensä ja minua stressasi se asteiden hidas laskeminen niin paljon, että ystäväni nauroivat minulle. Täällä oli yksi pariskunta käymässä ja yleensä pariskuntien kanssa minä olen se kolmas pyörä, mutta nyt olin niin viinikaappini kimpussa, että ystävistäni tuntui että he ovat täällä kolmantena pyöränä. 





Sitten huomasin, että Antonin ovi on ihan kuin peili, joten ajattelin tästä lähtien kuulostaa rich bitchiltä ja ottaa kaikki selfieni viinikaapin peilin edessä. Se on tietenkin vähän vaikeaa, sillä siinä joutuu menemään lattialle. Mutta tuleepahan ainakin ainutlaatuiset selfiet. Joten eilen yöllä otettiin aika monta kuvaa ja koska käyttäydyin niin kuin käyttäydyin, ystäväni halusivat että minulle laitetaan facebookiin parisuhdemerkintä: "on vaikeasti selitettävässä suhteessa henkilön Anton Oliver kanssa". 




Anton on valitettavasti aika kovaääninen ja minä todella herkkäuninen. Olen joskus moittinut eksääni siitä, että en voi nukkua jos hän hengittää liian äänekkäästi. Luulen kuitenkin että kyseessä on nyt suurempi rakkaus, sillä aion totuttautua Antonin surinaan. Onhan se hyvä että se hengittää ja sain minä viime yön melkein nukuttua. Ainakin pätkittäin. Ja tänään Anton näyttäisi olevan tavoitelämpötilassaan. Sain melkein sydärin kun avasin sen ja laitoin taas kiinni ja se lopetti surisemisen varmaan viideksi minuutiksi. Luulin että se kuoli. Pelkään koko ajan että se menee rikki. Mutta jospa tämä suhde pikkuhiljaa rauhoittuu ja totumme toisiimme. Tärkeintä että Anton pitää hyvää huolta viineistäni. 

4 kommenttia:

  1. Voi luoja... kyllä nauratti kun tätä luki! Yhdellä miehellä jota tapailin, oli tuommoinen pieni viinikaappi ja vihasin sitä kun se öisin surisi ja toi lämpöasteiden valonäyttö oli niin kirkas et se valaisi koko huoneen. Mut jokaiselle jotakin... 😁

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Joo, tää on varmaan just samanlainen mut ihmeen nopeesti sitä tottuu ku oikein tykkää jostain. :D

      Poista
  2. Voi luoja... kyllä nauratti kun tätä luki! Yhdellä miehellä jota tapailin, oli tuommoinen pieni viinikaappi ja vihasin sitä kun se öisin surisi ja toi lämpöasteiden valonäyttö oli niin kirkas et se valaisi koko huoneen. Mut jokaiselle jotakin... 😁

    VastaaPoista
  3. Kirjoittaja on poistanut tämän kommentin.

    VastaaPoista