tiistai 17. toukokuuta 2016

Pääsin Careliaan

Nyt en kirjoita hirveästi viinistä, vaan ennemminkin ensimmäisestä Carelia-kokemuksestani. Olen aina halunnut sinne. Aina, kun olen mennyt Töölön Carelian ohi olen ajatellut että hitto, tuolla haluan käydä. No nyt minä sitten menin sinne. Rieslingviikkojen kunniaksi. Otin mukaani vaativan ystäväni, joka ei voi kurkkunsa takia juoda mitään hirveän voimakasta. Hän tarvitsi pehmeää viiniä, vähätanniinista ja vähähappoista. Ja koska ystäväni on vaativa, maisteltiin siinä sitten monta lajiketta, ennen kuin löytyi hyvä viini. Itselleni löytyi melkein heti hapokas ja mineraalinen riesling. Kysyin olisiko löytynyt vielä hapokkaampaa, mutta ei kuulemma löytynyt. Ei se mitään, sillä viini oli tosi hyvää. 

Paikka oli rauhallinen ja mukava. Palvelu oli asiantuntevaa ja viinin löytämiseen nähtiin vaivaa. Ei nyt tietenkään viitsitty ihan liikoja maistella. Tarjoilijakin jo totesi että: 
"tämähän meni jo winetastingiksi". 

Olin jostain syystä aina kuvitellut Carelian eri näköiseksi kuin mitä se oli. Sisustuksessa on aika paljon punaista, jos miettii sohvia ja vessaa. Muuten ruskeaa ja shakkiruutulattiat. 

Mutta ehdottomasti mukava paikka ja aion käydä toistekkin. Tässä vielä viinit joita joimme. Suosittelen molempia, vähän riippuen tykkääkö hapokkaasta valkkarista vai pehmeästä punaviinistä. Mutta tuota rieslingiä suosittelen ehdottomasti. Punaviini oli syrah. 




1 kommentti: